Verkko-oppiminen on rikki
Verkko-oppiminen on rikki! Tämän väitteen esitin viime viikolla Metataitoklinikan järjestämässä Metataidot työelämän menestystekijänä -seminaarissa. Puheenvuorossani kerroin verkko-oppimisratkaisuissa esiintyvistä ongelmista, peilaten niitä moderniin oppimisymmärrykseen ja oppimisteorioihin. Kerroin myös, millaisin keinoin voimme ratkaista nämä kimurantit haasteet. Tässä blogitekstissä avaan muutamia pääkohtia, joita esittelin puheessani. Halutessasi voit katsoa puheen tallenteen täältä (aikaleima 1:53).
VERKKO-OPPIMISRATKAISUT EIVÄT YLLÄ TÄYTEEN POTENTIAALIINSA (EIVÄT EDES LÄHELLE)
MOOC (massive online open courses) -verkko-oppimisalustat näkivät päivänvalon vuonna 2008, ja kokivat räjähdysmäisen kasvun 2010-luvulla, erityisesti vuotta 2012 kutsutaan “MOOCien vuodeksi”. MOOC:it ovat digitaalisia oppimisympäristöjä, joiden avulla on mahdollista skaalata oppimissisältöjä mahdollisimman laajoille käyttäjämäärille kansainvälisesti. Tunnettuja MOOC-ympäristöjä ovat mm. edX, Coursera ja Udemy. Näillä alustoilla oppimissisältöjään tarjoavat mm. huippuyliopistot sekä yksityiset toimijat ympäri maailmaa.
Vuoteen 2021 loppuun mennessä MOOC-markkinan koon on arvioitu olevan 7,5 mrd. dollaria. Seuraavan kymmenen vuoden ajan MOOC-liiketoiminnalle ennustetaan 35% vuosittaista kasvua, ja mikäli tämä pitää paikkansa, tulisi tämä markkina seuraavan kymmenen vuoden aikana nousemaan 152 miljardiin dollariin.
MOOC-alustoja tutkittaessa olemme huomanneet, että verkko-oppimisalustojen prosentuaalinen pudokkuus pyörii keskimäärin 90–95 % tienoilla. MOOC-liiketoiminta kasvaa jatkuvasti, ja sisällöillä on näennäistä kysyntää. Siitä huolimatta, että ihmiset tuntuvat olevan motivoituneita aloittamaan verkko-opintonsa, jäävät ne suurimmalla osalla kesken. Suoritusprosentti jää matalaksi, sillä vain 5–10 % osallistujista jaksaa verkko-opinnoissaan loppuun saakka.
Kun tarkastelemme pudokkuutta vasten digitaalisen koulutusliiketoiminnan markkinaa, on selvää, että hukattu potentiaali ei ole ainoastaan iso, vaan lisäksi erittäin kallis ongelma. Vuoteen 2021 mennessä 7,17 miljardia dollaria on saavuttanut vain minimaalisen potentiaalinsa, ja mikäli markkinan kasvuennuste toteutuu, ja mikään ei muutu, vuoteen 2033 mennessä 144 miljardia dollaria tulee kokemaan saman kohtalon.
Kysymys kuuluu; miksi markkina kasvaa vaikka tuotteiden käyttöaste on potentiaaliin nähden täysin minimaalinen? Lisäksi; meillä on dataa, etteivät nykyiset ratkaisut toimi optimaalisesti – mitä voisimme oppia tästä? Ja mikä tärkeintä – onko meidän mahdollista hyödyntää hukattua potentiaalia?
Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita edelläkävijät pohtivat tällä hetkellä.
MIKSI MOOCIT EPÄONNISTUVAT?
Vuoteen 2023 mennessä MOOC:it ovat tavoittaneet 220 miljoonaa oppijaa, joista reilut 200 miljoonaa oppijaa jättää verkko-opintonsa kesken. Voidaan todeta, että verkko-oppimisratkaisuilla on todellakin korkea potentiaali. Mikä näissä perinteisissä digitaalisen oppimisen ratkaisuissa menee pieleen, ja mikä on johtanut matalaan käyttöasteeseen? Miksi pyrkimykset oppijoiden sitouttamisesta epäonnistuvat? Nähdäkseni tähän on kaksi syytä:
MOOC-alustat rakennettiin teknologisista lähtökohdista käsin, ei niinkään moderni oppimisymmärrys edellä (ja kun sanon moderni, tarkoitan sitä oppimisymmärrystä, joka on ollut vallalla jo yli 50 vuotta). Teknisesti kysymys koski sitä, miten skaalaaminen mahdollisimman laajalle joukolle on mahdollista.
Tämän lisäksi MOOC-alustat rakennettiin vastaamaan koulutuksen tarjoamisesta vastaavien tahojen tarpeita. Keskityttiin siis ratkaisemaan se ongelma, miten oppisisällöt saadaan skaalattua mahdollisimman laajalle käyttäjäjoukolle mahdollisimman vähällä vaivalla. Ei siis pohdittu sitä, miten oppiminen olisi mahdollisimman helppoa, vaan fokusoitiin nk. opettajaan (opettajalähtöisyys vst. oppijalähtöisyys).
Ja nämä kaksi ongelmaa ratkaistiin erittäin hyvin – ovathan MOOC-sisällöt tavoittaneet jo 220 miljoonaa oppijaa! …mutta siitä huolimatta verkkosisällöt jäävät kesken. Siksi uskallankin väittää, että mikäli käännämme nyt katseen oppijaan ja siihen, miten verkossa tapahtuva oppiminen tehtäisiin oppijalle mahdollisimman helpoksi, on mahdollista saavuttaa merkittävä etulyöntiasema suhteessa yleiseen kilpailuun markkinassa.
Verkko-oppimisratkaisujen potentiaali on valtava. Mikäli kykenemme ratkaisemaan pudokkuus-ongelman, on mahdollista saavuttaa edelläkävijyyttä digitaalisessa koulutusmarkkinassa.
DROP OUT RATE - MITÄ VOIMME OPPIA?
Yksinkertaistettu vastaus; tee jotain toisin, tee vaikuttavammin. Mutta miten?
Jotta voimme tehdä toisin, on meidän ensin ymmärrettävä sitä peruslogiikkaa, jolla nämä perinteiset digitaaliset MOOC-oppimisratkaisut luotiin. MOOC:eissa käytetyn avoimen lähdekoodin pohjalla vaikuttaa behavioristinen oppimiskäsitys, joka nousi oppimisen tutkimuksen valtasuuntaukseksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Tämän käsityksen mukaan oppija oppii ehdollistumalla; auktoriteettina toimiva kouluttaja voi siirtää tietoa, ikään kuin kaataa sitä oppijoiden aivoihin ja säädellä oppimista palkkioiden ja rangaistusten avulla (tämä on sama malli, jolla varaan myös meidän koulujärjestelmämme on aikanaan rakennettu). Tämä oppimiskäsitys piti valtaansa aina 1950–1970 luvulle asti, ja se näkyy edelleen digitaalisilla oppimisalustoilla. Behaviorismista syntyneitä menetelmiä ovat mm. puhuva pää-videot (=kouluttaja toimii autoritäärisessä auktoriteettiasemassa oppijoihin nähden), video-teksti-video -sisällöt (=tiedon siirtovaikutus), ulkoaopettelun vaade (=rasti ruutuun testit) ja suoritusmerkinnät (=oppimisen säätely palkkioiden avulla), ja niin edelleen.
Behavioristisille oppimismenetelmille on niillekin paikkansa, mutta kun mietimme viimeistä 50-70 vuotta, niin oppimisymmärryksemme on kehittynyt valtavasti, ja meillä on kymmenien vuosien edestä kasvatustieteellistä, psykologista ja neurotieteellistä tutkimusta siitä, miten ihminen oppii. Näin ollen, on ehdottoman tärkeää, ettei koko oppimissisältörakenne ja valittu metodiikka perustu ainoastaan behaviorististen menetelmien varaan
MODERNIT OPPIMISMENETELMÄT – MITÄ NE OVAT?
Kun behavioristinen oppimiskäsityksemme laajeni, ymmärsimme, ettei tietoa voikaan sellaisenaan siirtää aivoista a aivoihin b. Jotta uusi tieto voidaan liittää osaksi olemassa olevaa mielen tietorakennetta, skeemaa, tulee tietoa aktiivisesti rakentaa (konstruktivistinen oppimiskäsitys). Oppija ei siis voi olla passiivinen tietoa vastaanottava subjekti, vaan oppijalla on oltava aktiivinen rooli osana tiedon rakennusprosessia.
Kun haluamme saavuttaa vaikuttavuutta verkko-oppimisympäristöissä, video- ja tekstisisällöt eivät siis yksinään riitä, vaan tulee tarjota monipuolisia menetelmiä rakennusprosessien tueksi. Oppimaan ohjaajan tulee kyetä astumaan alas autoritaarisesta valta-asemastaan lähemmäs oppijaa – toimimaan mentorina askel askeleelta etenevällä oppimismatkalla. Konstruktivistisen oppimiskäsitykseen kuuluu mm. käänteisen oppimisen, ongelmapohjaisen oppimisen, projektioppimisen ja ilmiöpohjaisen oppimisen menetelmiä. Konstruktivistisiin oppimismenetelmiin kuuluvat myös pelit, simulaatiot ja virtuaalitodellisuus. Näissä menetelmissä oppija konstruoi tietoa aktiivisena toimijana, mentorin luodessa puitteita relevanssin tunnistamiseen ja tiedon peilaamiseen vasten oppijan aiempaa esiymmärrystä opittavasta aiheesta.
YHTEISÖLLINEN OPPIMINEN OSANA VERKKO-OPPIMISRATKAISUJA
Konstruktivistisen oppimisteorian yleistyessä opimme, että tietoa rakennetaan kaiken aikaa ja kaikkialla. Ei siis ole mahdollista rajata oppimisprosessia ennalta määrättyyn hetkeen tai lokaatioon, vaan oppimista tapahtuu kaikkialla – myös luokkahuoneiden ulkopuolella. Kun aikaa kului, huomasimme, että tiedon rakennusprosessiin liittyi läheisesti vielä eräs, erittäin tärkeä aspekti; ympärillämme olevat ihmiset. Huomasimme, että oppimista ei ainoastaan tapahdu kaiken aikaa ja kaikkialla, vaan myös kaikkien kanssa.
Ymmärsimme, että tieto rakentuu sosiaalisten suhteiden kielellisissä vuorovaikutuksissa. Muiden ihmisten kautta pystymme peilaamaan merkityksiä, tekemään näkyväksi ja validoimaan tietoa. Tämä aspekti usein perinteisistä digitaalisista oppimisratkaisuista puuttuu – tai ne on toteutettu tavalla, joka ei sellaisenaan toimi (=ominaisuus ei generoi keskustelua). Modernit verkko-oppimisratkaisut huomioivat yhteisön merkityksen osana oppimista mm. reflektiivisten keskusteluiden, pari- ja ryhmätehtävien, vertaisoppimisen ja -arvioinnin keinoin.
MITEN LUODA VAIKUTTAVIA VERKKO-OPPIMISRATKAISUJA?
Sanotaan, että muutos on hidasta. Tämän allekirjoitan kasvatustieteilijänä täysin. Jo reilut 50 vuotta meillä on ollut tiedossamme, miten ihminen oppii – mutta vielä tänä päivänä näitä tietoja hyödynnetään digitaalisissa ratkaisuissa vain välttävästi. Asiakkaideni kanssa teemme töitä joka päivä sen eteen, että tämä asia tulevaisuudessa muuttuisi. Pyrimme huomioimaan modernin oppimiskäsityksen, psykologiset oppimisen rajoitteet (ja niiden purkamisen), sosiaalisen aspektin, tunteiden merkityksen, syväoppimista edellyttävät oppimisprosessit ja niiden kannattelun.
Asiakkaideni kanssa olemme ottaneet huomioon, ettei oppiminen ole passiivista, vaan sitä tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa – myös teknologian välityksellä. Pelkkä tiedonsiirto ei enää yksin riitä, vaan tulee pyrkiä vaikuttavuuteen; siihen, että nämä opitut tiedot ja taidot valuisivat arjen tasolle ja realisoituisivat käytännössä. Vaikuttavuutta arvioidessamme siirrämme katseemme suoritusmerkinnöistä sen arvioimiseen, miten opittu realisoituu käytännössä, sillä uskomme, että uuden tiedon tulee johtaa toimintaan ja tuottaa sitä kautta lisäarvoa arkeen.
Muutos on hidasta, mutta se on täällä!
Esimerkkinä loistavista verkko- ja hybridi-oppimisratkaisuista toimii mm. Metataitoklinikka sekä ASIAKKAIDENI erilaiset Howspace-ratkaisut (Howspacen demo-version saat ilmaiseksi käyttöösi täältä!).