MIKSI TUNNEMUOTOILU ON TÄRKEÄÄ?

Tunnemuotoilu on tärkeä osa oppimismuotoilua, sillä tunteet joko mahdollistavat olosuhteet oppimiselle – tai pahimmassa tapauksessa estävät oppimisen kokonaan. Mistä siis on kyse?

TUNTEET OVAT EROTTAMATON OSA IHMISENÄ OLEMISTA

Läpi evoluution tunteet ovat olleet erottamaton osa ihmisenä olemista. Tunteiden tarkoituksena on suojella meitä, ja tarpeen vaatiessa valmistaa elimistömme taisteluun.

Daniel Goleman kuvaa aivoissamme käynnistyvää taistele-ja-pakene –reaktiota seuraavasti: Aivoissa sijaitseva mantelitumake on kuin palohälytin, joka hälyttää aina kun elinpiiriimme ilmaantuu jotain uutta ja epäilyttävää. Se on aina päällä, valmiina vapauttamaan stressihormoneita ja käynnistämään taistele-ja-pakene –reaktion hädän hetkellä. Taistele-ja-pakene -reaktio on mahdollistanut selviämisemme silloin kun meidän on ollut varauduttava vaaraan, esimerkiksi meitä saalistavien petoeläinten hyökkäyksiin. Kun mantelitumake havaitsee uuden asian, se valmistautuu taistele-tai-pakene reaktioon, ja todetessaan uuden tulokkaan vaarattomaksi, siirtyy pohtimaan, kelpaako se syötäväksi.

Stressitutkija Kelly McGonigalin mukaan täysi näkökenttämme on 180 astetta, mutta stressi kaventaa näkökenttämme, uhan arvioidun vakavuusasteen perusteella jopa vain 30 asteeseen. Suhtaudumme pakkomielteisesti ainoastaan siihen, mitä näkyy suoraan edessämme (uhka) ja tulemme siten tekemään epäedullisia ratkaisuja (laajempi näkökenttä tarjoaa enemmän dataa, jonka perusteella uhkaa on mahdollista arvioida kokonaisvaltaisemmin). Kun mantelitumake siis havaitsee vaaran, meidän havaintokykymme saattaa kaventua 180 asteesta – tilanteesta riippuen – aina jopa 30 asteeseen: näemme vain vaaran, ja käytämme kaiken energiamme siitä selvitäksemme. Miten tämä liittyy oppimismuotoiluun?

1) NEGATIIVISET TUNTEET KAVENTAVAT OPPIMISKYKYÄMME

Kun kohtaamme psykologista uhkaa – aivomme reagoivat siihen kaventamalla havaintokykymme minimiin ja keskittymällä vain ja ainoastaan meitä uhkaavaan vaaraan: yt-neuvotteluihin, muutokseen, kollegan ilkeään kommenttiin, you name it. Aivot antavat käskyn: ”toimi nyt, mieti myöhemmin!”, jolloin suljemme kykymme mm. analyyttiseen päätöksentekoon ja perspektiivinottokykyyn. Toisin sanoen, juuri niinä hetkinä kun meidän todella tulisi keskittyä ajatteluun, suljemme yhteyden tyystin.

Vetäytyessämme ongelman luomaan kuplaan, emme kykene oppimaan. Emme kykene sisäistämään uutta tietoa tai etsimään uusia yhteyksiä uuden ja vanhan tiedon välillä – sulkeudumme maailmalta. Ongelmanratkaisukykymme heikkenee, kokonaisuuksien hallinta heikentyy, sillä emme kykene pohtimaan asioita eri näkökulmista käsin. Pystymme keskittymään vain kokemaamme uhkaan (uhkan ei tarvitse olla realistinen, se perustuu täysin yksilön kokemukseen). Negatiivisten tunteiden kaventaessa huomiotamme, emme näe ratkaisuja, hoidamme rutiinit autopilotilla emmekä edes kyseenalaista sitä, miksi tiedostamaton mieli tiuskaisee kollegakin olevan täysi idiootti (tietoinen mieli pystyisi käsittelemään asian rakentavasti, ja ehkä huomaisi ettei se kollegakaan ehkä tahtonut meille pahaa, kun hyväntuulisesti tervehti). Kuulostaa ikävältä, eikö totta? Eikä siinä vielä kaikki – seuraavaksi saapuvat mielen vahtikoirat!

2) MIELEN VAHTIKOIRAT PYRKIVÄT ESTÄMÄÄN UUDEN OPPIMISTA

Reunatuntemukset (häpeä, turhautuminen, syyllisyys tai viha – tai apua, näiden kaikkien yhdistelmä!) ilmaantuvat aina silloin, kun joku haastaa ajattelumaailmaamme, arvojamme tai asenteitamme. Reunatuntemukset suojelevat mielen yhtenäisyyttä – ne ovat mielen vahtikoiria, jotka suojelevat meitä siltä, ettei “uusi totuus” revi meitä kappaleiksi.

Reunatuntemukset ilmaantuvat kun jokin uhkaa mielen eheyttä, ja ne pyrkivät tuottamaan meille epämukavan olon, jotta osaamme ohjata toimintaamme takaisin kohti mukavuusaluettamme – siis kohti sitä, mitä olemme pitäneet totena aiemmin, miten olemme toimineet aiemmin, ja miten olemme ajatelleet aiemmin. Kun uusi tieto on ristiriidassa aiemman ajattelun kanssa, indikoi meidän elimistö tästä reunatuntemuksina, epämukavana olona ja viestinä siitä, että jokin on vinossa. Alert, saatoitkin olla väärässä!

Se, miksi emme ajattele epämiellyttäviä asioita ns. loppuun asti, johtuu siis mielen vahtikoirista: reunatuntemuksista, jotka haluavat pitää meidät tutuilla ajattelun urilla.

Reunatuntemukset ohjaavat meitä kohti sellaista mielen aluetta, missä mikään ei kyseenalaista arvojamme, asenteita tai hyväksytyksi tulemisen kokemustamme. Epämukava tunne on siis myös toimintavalmius, joka estää meitä kehittymästä. Kognitiivinen kapasiteettimme suuntautuu selittämään tilannetta tavalla, joka ei enää olisi uhkaava – se saa meidät nojautumaan aiempiin tulkintoihimme, syyttelemään muita, tai ulkoistamaan itsemme koko tilanteesta.

Oppimismuotoilun näkökulmasta meidän olisi tärkeää auttaa osallistujia tunnistamaan, tuntemaan ja hyödyntämään reunatuntemuksia osana oppimista – pyrkiä auttamaan osallistujia sietämään epämukavaa oloa, jotteivät reunatuntemukset saa tahtoaan läpi, ja puske heitä pois oppimisvyöhykkeeltä. On myös hyvä ymmärtää, että reunatuntemusten kokeminen aiheuttaa usein häpeää, vaikka se täysin normaalia onkin ja “kuuluu asiaan”. Reunatuntemukset saapuvat paikalle kertomaan, milloin kannattaa todella alkaa ajattelemaan, eikä turvautua autopilottiin ja siihen, miten on aina ennenkin tehty (kuten olisi luonnollinen reaktiomme). Kun haluamme oppimismuotoilun näkökulmasta kohdistaa huomiomme reunatuntemusten hyödyntämiseen, erityisesti viestien muotoilun ja muiden tukielementtien merkitys korostuu.

3) PSYKOLOGINEN TURVATTOMUUS SULKEE OPPIMISSYSTEEMIT

Psykologinen turvallisuus

Työympäristössä vallitseva keskinäinen luottamus, se ”raja”, jonka ylittäminen aiheuttaa kokemuksen psykologisesta uhasta, kuten riskistä joutua kyseenalaistuksi tai kritisoinnin kohteeksi.

Psykologinen turvallisuus on halua luottaa siihen, että voimme olettaa muiden haluavan toimia meidän, ja yhteisen hyvän puolesta, ja ettei kukaan tavoitella omaa etuaan toisen kustannuksella.

Kun tunnemme kokevamme psykologista uhkaa, sulkeudumme, oppimiskyky kaventuu, emmekä todellakaan ole motivoituneita jakamaan ideoitamme tai ajatuksiamme muille (tämä on iso haaste esimerkiksi sellaisissa valmennuksissa ja koulutuksista, joiden tarkoituksena on jakaa mm. hiljaista tietoa ja muita hyviä käytänteitä osallistujien kesken). Psykologisesti turvallisessa ympäristössä yksilö uskaltaa kokeilla, erehtyä, oppia. Psykologisesti turvallisessa ympäristössä yksilö uskaltaa olla oma kokonainen itsensä – ja siitä on etua oppimiselle.

Oppimiseen kuuluu myös kipua, mutta kivun ja haavoittuvaisuuden näyttäminen ja hyödyntäminen osana oppimisprosessia edellyttää psykologista turvallisuutta. Kun teemme virheen tai erehdymme, sen myöntäminen sattuu. Oppimiskokemusten tuottamaan kipuun viitataan usein kasvukipuna, joka on erottamaton osa ihmisenä kehittymistämme ja elinikäisen oppimisen elinkaartamme.

Psykologisesti turvallisen ympäristön ominaispiirteitä:

• Osallistujat uskaltavat keskustella vaikeistakin asioista (sensitiivisesti), kyseenalaistaa, happotestata ideoita ja reflektoida, syventää ymmärrystään.

• He ymmärtävät, että on olemassa monia totuuksia, useampia kuin vain omani.

• He sallivat, hyväksyvät ja ymmärtävät tunteet osaksi työympäristöä.

• He kuuntelevat tunteidensa tuomia viestejä, mutta eivät antaudu tunteidensa kaappaamiksi.

• Osallistujat ymmärtävät että kokeilukulttuurin vaaliminen tarkoittaa virheiden ja epäonnistumisten hyväksymistä osana oppimista sen sijaan, että määrittelisivät arvonsa onnistumisten tai epäonnistumisten kautta.

• He eivät keskity etsimään syyllisiä, he etsivät ratkaisuja.

• He sekä pyytävät, että antavat apua ja palautetta, ja oppivat toisiltaan.

Kun tunnemme olevamme turvassa, on helpompaa suhtautua avoimesti ja innokkaasti uusiin haasteisiin – ja se on hyvä uutinen! Miten? Jatka lukemista.

Positiiviset tunteet mahdollistavat oppimisen ja kehittymisen

Positiiviset tunteet laajentavat huomiokykyämme, herättävät mielenkiintomme, saavat meidät rentoutumaan ja avaamaan itsemme maailmalle –  viemään kohti uutta, jolloin myös oppiminen helpottuu.

Tutkimukset ovat itseasiassa osoittaneet, että oppimista voidaan saavuttaa vain kun voidaan emotionaalisesti, fyysisesti ja älyllisesti muodostaa suhde tietoon. Varsinkin identiteetin kehittyminen sisältää elementtejä sekä emootioista että kognitiosta sekä niiden välisen konstruktion – tämä on tärkeä huomio erityisesti valmentajille ja kouluttajille, joiden oppimistuotteet on kehitetty esimerkiksi henkilökohtaisen elämän muutosprosessien tueksi.

Kun pyrimme valmennusympäristössä vahvistamaan positiivisia tunteita kuten luottamusta, innostusta, uteliaisuutta, empatiaa ja huumoria, auttaa se rakentamaan psykologista turvallisuutta, joka tukee valmiuksiamme oppia uutta, ja soveltaa jo olemassa olevaa tietoa uusiin käyttötarkoituksiin.

Menetelmät psykologisen turvallisuuden saavuttamiseksi eivät ole aikaa vieviä, mutta ne vaativat hieman viitseliäisyyttä valmennusten ja koulutusten suunnitteluvaiheessa (tsekkaa täältä kumppaniyritykseni Mukamaksen vinkit psykologisesti turvallisen digityöpajan suunnittelun tueksi!). Tunnemuotoilun vaikutukset yhteishenkeen, motivaatioon ja valmennusten vaikuttavuuteen ovat moninkertaiset.

LÄHTEET:

Bransford, J.D., Brown, A. L., & Cocking, R.R. 1999. How People Learn Brain, Mind, Experience, and School. Washington, D.C.: National academy press.

Edmondson, A. 1999. Psychological safety and learning behavior in work teams. Administrative Science Quarterly, 44, 350-383.

Fredrickson, B. L. 2004. ”The broaden-and-build theory of positive emotions”. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences. 359 (1449): 1367–1378.

Gejsel, F., Meijers, F. 2005. Identity learning: the core process of educational change. Educational Studies 31 (4), 419–430.

Goleman, D. 1996. Emotional Intelligence.

Jeffrey, B. 2008. Creative learning identities. Education 36 (3), 253–263.

Kahnemann, D. 2013. Thinking Fast and Slow.

McGonigal, K. 2015. The Upside of Stress.

Mälkki, K. 2018. Uuden reunalla. https://www.youtube.com/watch?v=rTKRJv6UQC4

Mälkki, K. 2011. Theorizing the Nature of Reflection. (Studies in Educational Sciences; Nro 238). Helsinki: University of Helsinki, Institute of Behavioural Sciences.

Blogitekstin alkuperäinen versio on julkaistu Mukamas Learning Design:in vieraskynä-blogissa marraskuussa 2018.