1.jpg

camilla havanka

LEARNING DESIGNER (KM)

Certified Business Coach®

positive psychology practitioner

Muutosvalmius (Tmi Camilla Havanka) syntyi kesäkuussa 2018 intohimosta auttaa organisaatioita ja niissä työskenteleviä henkilöitä raivaamaan esteet strategisen kasvun tieltä.

Vuoteen 2018 mennessä olin toiminut työelämässä yhteensä 22 vuotta. Tuon 22 vuoden aikana ehdin työskentelemään kolmella eri toimialalla hyödyntäen erityisesti liiketalouden opintojani asiakaspalvelusta ja markkinoinnista. Vuonna 1996 aloitin työurani keskisuuren marketin pullohuoneesta, toisinaan siivoojia tuuraten, toisinaan kuormia hyllyttäen. 20 vuotta myöhemmin olin edennyt vastaamaan esimiestehtävissä kymmenien ihmisten onnistumisesta hektisessä toimintaympäristössä. Välissä oli vaihtunut niin ala, kuin maakin, useampaan otteeseen.

Näihin vuosiin mahtuu myös tietokoneiden yleistyminen (toisaalta, ei ole mainostekstauksen taitoa voittanutta, heh!), kännykät, mobiiliapplikaatiot – koko teknologinen murros. Kaikki tämä on vaatinut sopeutumiskykyä muuttuvaan maailmaan ja sen toimintaympäristöihin.

Kulttuurikontekstista, alasta ja tehtävästä riippumatta olen aina ollut kiinnostunut oppimisesta, arjen tekemisen optimoinnista ja tehostamisesta – jatkuvasta kehityksestä. Tämä intohimo sai minut opiskelemaan aikuisiällä uudelleen – ja vuonna 2017 valmistuin Tampereen yliopistosta Elinikäisen oppimisen maisteriksi, erikoistuen erityisesti ihmisten jatkuvan kasvun tukemiseen. Työn murros ja muutos vaativat ihmiseltä kykyä sopeutua epävarmuuteen, omaksua uutta tietoa, kykyä kasvaa. Se, mikä tänään mahdollisti etulyöntiaseman liiketoiminnassa, saattaa jo huomenna olla mennyttä.

Ihmisten kyky kasvaa määrittelee sen, millaiset mahdollisuudet organisaatiolla on kasvaa. Tätä kasvua haluan tukea – ihmisten (kasvatustiede, oppimisen psykologia ja positiivinen psykologia, business coaching) ja organisaatioiden (liiketalous, business coaching) kasvua siten, että henkilöstön henkinen kyvykkyys kasvaa suhteessa liiketoiminnan kanssa.

ARVOT

LAATU

Muutosvalmius-palveluiden laatua mitataan koetun vaikuttavuuden perusteella. Koettu vaikutus on yhteistyön edellytys!

LuotTAMUS

Kun jotain sovitaan, se myös tehdään. Viimeistään deadlineen mennessä, mutta mielellään jo hieman aiemmin. Piste.

läpinäkyvyys

Kehitystyössä tärkeintä on ehdoton läpinäkyvyys. Avoimuus on kehittymisen edellytys.

Tuon myös läpinäkyvästi esille oman osaamiseni rajat, ja ohjaan sinut eteenpäin, mikäli tiedän muun palveluntarjoajan vastaavan tarpeeseesi paremmin. Laaja yhteistyöverkosto takaa hyvät mahdollisuudet erilaisten kehitysprojektien tueksi.

Minusta ja kokemuksestani saat lisää tietoa klikkaamalla alhaalla olevia kuvakkeita, jotka ohjaavat sinut some-kanaviini LinkedInniin, Facebookkiin, Instagramiin ja Twitteriin. Klikkaa connect, ja keskustellaan, mitä kaikkea kivaa keksitään yhdessä!

Rakkaudella, Camilla Havanka